Uuden sukupolven pelikonsolit


Playstation 3 ja Xbox 360 vetävät nyt viimeisiä hengenvetojaan, vaikka GTA 5-pelin julkaisu puhalsikin uutta voimaa vanhentuneiden konsolien myyntinumeroihin. Nintendo on jo julkaissut oman jatkajansa nuoremmille pelaajille suunnatun Wii U:n, mutta mitä on odotettavissa tosipelaajien suosikkikonserneilta – Sonylta ja Microsoftilta?Sony ilmoitti odotetusti uuden pelikonsolinsa nimeksi Playstation 4. Julkaisupäiväksi on ilmoitettu marraskuun 29. päivä, eli se saapuu juuri sopivasti joululahjaostosten aikaan. Sony on panostanut muiden uuden sukupolven konsolien tapaan pelaamisen sosiaaliseen puoleen, uudesta ohjaimesta löytyy jopa oma “jako”-painike. Pelaajien harmiksi vanhat Playstation-pelit eivät toimi tässä uudessa laitteessa. Sony on kuitenkin luvannut julkaisevansa vanhoja pelejään pilvipalvelunsa kautta. Playstation keskittyy eri laitteiden, kuten älypuhelimien ja Playstation Vitan yhteensopivuuteen pelikonsolin kanssa.Microsoftin Xbox One on pelaajien suussa jo muuttunut Xboneksi. Xbox One ilmestyy näiltä näkymin muutama päivä ennen Playstation 4:ää, nimittäin marraskuun 22. päivä. Sen mukana tulee myös tutun liiketunnistin Kinectin uusi versio, joka toimii myös webkamerana. Xbox profiloituu Playstationia vastaan erilaisten applikaatioiden kautta. Yhdistämällä sen digiboxiin sen kautta voi esimerkiksi saada ohjelmasuosituksia ja muita tietoja. Xbox 360:sta tuttuun tapaan monien applikaatioiden käyttöön tarvitaan Gold-jäsenyys.Nähtäväksi jää, riittävätkö pelimarkkinat kahdelle tai jopa kolmelle suurtekijälle. Tietokoneet ja älypuhelimet ovat jo nousseet suureen suosioon, ja kotisohvalla pelailu ei ehkä olekaan enää se paras tapa pelata pelejä. Monet erinomaiset pelit julkaistaan kuitenkin vielä vain pelikonsoleille, ja siten ne eivät ole lähiaikoina luovuttamassa taisteluaan.